sunnuntai 11. toukokuuta 2014

äitienpäivä

Tänään mä loikoilin altaan vierellä, uin, otin aurinkoa, luin ja join omenalimppaa. Host-sisko oli töissä ja muut asioilla, niin se oli vaan minä ja koirat, jokka myös tykkäsi uida. Pääsin käyttämään vihdoinkin mun beachcoveria, jonka ostin jo kotoa viime kesänä. Kuvista näkyy kuinka en vieläkään ole saanut rusketusta, huoh.Outoa oli, että vaikka olin koko päivän pihalla, en palanut muualta kuin yhdestä pienestä nurkasta mun silmänvieressä, haha. Siinä makoillessani lensi pari lentokonetta mun ylitse ja toisen ohi kulkiessa mä vaan oikeesti pysähdyin tuijottamaan sitä ja kuvittelin niitä kaikkia ihmisiä sen lentokoneen sisällä mikä näytti niin pieneltä siellä taivaalla. Ja mä tajusin kuin nopeesti mä istuisin taas siellä itse. Olin siinä hetkessä tosi onnellinen kaikesta ja tästä kokemuksesta, mutta kauhuissani, että se oli jo lopussa.Onneksi pääsen elämäni aikana lentämään ja matkustamaan vielä monet kerrat, seuraavan kerran jo heti kesäkuussa Norjaan. 

Tässä meni suunnilleen kuuteen asti ja sen jälkeen syötiin kunnolla, host-äitin äitikin tuli kylään. Katseltiin walking dead (mistä mun host-äitin äiti tykkää kovasti, mikä on musta hassua, kun se on niin raaka ohjelma) Näytettiin meijän prom mekot ja nyt kirjoitan tätä ja olen valmis menemään kohta nukkumaan.

Tänään äitien päivänä mulla oli toki ikävä äitiä ja toivoin, että oisin voinut viettää sen mun oman äitin kanssa, mutta toisaalta ikävöinhän mä sitä joka päivä ihan yhtälailla, ei juhlapäivä sitä sinänsä muuta. Äiti on mulle joka päivä tärkeä<3

2 kommenttia:

  1. This looks great! So jelly of the amazing weather and love your floaty dress.
    Looks so summery and you're really pretty. :)

    xx Rebekah

    http://flirting-with-fashion.blogspot.de

    VastaaPoista